Koska teekutsuliike on hajanainen ja järjestäytymätön vapaa kansalaisliike, sillä ei varsinaisesti ole yhteisiä lukittuja tavoitteita. Kuitenkin sen osallistujien yhteinen päämäärä on vähentää valtion — eli poliitikkojen ja byrokraattien — sekaantumista tavallisten ihmisten elämään. Useimmat osallistujista kannattavat mm. alhaista verotusta, pientä ja velatonta julkista sektoria, asevelvollisuudesta luopumista, vähäisempää sääntelyä sekä vakaata rahaa. Kaikenlaista aloitteellista väkivaltaa pidetään moraalisesti vääränä.

Alhainen verotus

“Jos pystymme estämään valtiota tuhlaamasta kansan työtä heistä välittämisen verukkeella, he tulevat olemaan onnellisia.” –Thomas Jefferson

Valtion toiminta luonnollisesti edellyttää verotusta, mutta mitä enemmän valtio verottaa, sitä enemmän se päättää ihmisten asioista heidän puolestaan ja vie heiltä mahdollisuuksia päättää itse omista asioistaan. Mahdollisimmat alhainen verotus antaa kansalaisille sen mikä heille kuuluukin: oikeuden päättää omista asioistaan ja vallan äänestää lompakollaan.

Pieni julkinen sektori

“Mikään ei ole niin pysyvää kuin valtion väliaikainen ohjelma.” –Milton Friedman

Verovaroin tulisi periaatteessa kustantaa vain yhteiskunnan kannalta välttämättömimmät toiminnot. Silti nykyisin sosiaaliturvasta ja peruspalveluista riippuvaisiksi tulleita ihmisiä ei ole hyvä jättää tyhjän päälle, vaan julkisin varoin kustannettujen asioiden leikkaaminen on aloitettava vähemmän tärkeistä menoista.

Velaton valtio

Valtionvelka on yksinkertaisesti tulevaisuuteen siirrettyä verotusta. Alkamaisillaan oleva velkakriisi on seurausta siitä, että kaikissa maissa poliitikot ovat tarjonneet kaikkea hyvää kaikille enemmän kuin ovat kehdanneet tai pystyneet verottamaan. Valtion velkaantuminen on poliitikoille helppo ratkaisu, sillä se ei näy äänestäjille verotuksen kiristymisenä ja velkojen hoito jää tulevien sukupolvien ja poliitikkojen harteille.

Tasavertaisuus lain edessä

Laki ei voi asettaa mitään yksilöä tai ryhmää muiden edelle tai taakse. Tämä tarkoittaa sitä, että jokaisella kansalaisella on oltava samat oikeudet ja velvollisuudet. Yhdelläkään kansalaisella, ryhmällä, yhdistyksellä tai yrityksellä ei voi olla erivapauksia eikä ylimääräisiä velvollisuuksia. Tällä periaatteella esimerkiksi sellaiset asiat kuten pakkotyö ja ay-liikkeen erivapaudet kuuluvat historiaan.

Vakaa raha

“Inflaation jatkuvalla prosessilla valtiot takavarikoivat salaisesti ja huomaamatta merkittävän osan kansalaistensa varallisuudesta… Prosessi valjastaa käyttöönsä kaikki talouden lakien piilevät voimat tuhoamisen hyväksi, ja tekee sen tavalla, jota yksi ihminen miljoonasta ei pysty tunnistamaan.” –John Maynard Keynes

“Luottolaajennuksen lopputulos on yleinen köyhtyminen.” –Ludwig von Mises

Näkymättömin verotuksen muoto on rahan määrän lisääntyminen eli inflaatio. Kun taloudessa on keskuspankki, joka pystyy joko setelirahoituksella tai luotonlaajennuksella tukemaan poliittisen ja/tai taloudellisen eliitin etuja, seurauksena on vääjäämätön rahan määrän lisääntyminen, joka näkyy viiveellä yleisenä hintojen nousuna.

Koska hinnat nousevat viiveellä, uuden rahan ensimmäiset saajat (valtio, pankit, yms.) saavat tehtyä hankintoja edullisesti, kun taas uuden rahan viimeiset saajat (palkansaajat, sosiaalitukien saajat, yms.) saavat kokea tulojen kasvun vasta hintojen nousun jälkeen. Kyseessä on siis tulonsiirto köyhiltä rikkaille ja piiloverotus kaikilta valtiolle. Ainoa lääke inflaatioon on raha, jonka määrää ei voi keinotekoisesti lisätä.

Aloitteellinen väkivalta on aina moraalisesti väärin

“Nykypäivän harhana on pyrkimys rikastaa jokaista kaikkien muiden kustannuksella; tehdä varastamisesta yleistä sen järjestämisen varjolla.” –Frédéric Bastiat

Nykyinen yhteiskunnan tilanne on lähtökohtaisesti seurausta siitä, että valtiolle väkivallan tai sen uhan käyttäminen on katsottu sallituksi, kunhan se tapahtuu hyvän asian vuoksi. Laki ei kuitenkaan yhtä aikaa voi sekä puolustaa oikeudenmukaisuutta että pyrkiä tuottamaan palveluja ja etuja, sillä jälkimmäinen tavoite edellyttää ensinmainitun hylkäämistä. Yksikään ihminen ei saa käyttää väkivaltaa tai sen uhkaa toista ihmistä vastaan — sen ei pidä olla sallittua millekään ihmisten joukollekaan, jollainen valtiokin vain on.